lauantai 22. elokuuta 2009

Tuillaeläjän turvallisuudentunne

On taas aika mennä ruokajonoon. Pakastin on tyhjä, ja ylimääräinen valuutta valui teknisten välttämättömyystarvikkeiden uusimiseen vanhojen hajottua. Kahvinkeitin ruiskii edelleen puolet tuotannosta seinään ja lattialle, mutta sen vaihtaminen ja kännykän akun vaihto siirtynevät ensi kuuhun. Pääasiahan on, että netti toimii, eikö?

Vuokranantaja, varo varatonta vuokralaista!

Sama juttu eri versioina on pyörinyt eri nettimedioissa, muistaakseni ainakin Ylellä, eikä versioissa vahingossakaan mainita, että sosiaalitoimiston ja Kelan asiakkailta vuokran voi pyytää suoramaksuna suoraan virastoilta, jolloin se saapuu melko taatusti joka kuukausi kulkematta vuokralaisen kautta. Varattomuudesta varoittelu kuulostaa täysin päinvastaiselta.

Varattomuus leimaa, asunnottomuus vielä pahemmin. Jos olet asunnoton, olet varmaankin tehnyt anteeksiantamattomia, epäluotettavaksi todistavia virheitä, jotka ovat johtaneet edellisen asunnon menetykseen. Todennäköisesti olet päihdeongelmainen, vähintäänkin holtiton ja vastuuton rahankäyttäjä. Jos sinulle vuokraa asunnon, voi syyttää vain itseään jos puolen vuoden kuluttua jäljellä on vain tuhkana tuuleen kadonnut vuokralainen, puoliksi tuhottu kämppä ja tuhansien eurojen vuokrarästit.

Usein juuri varattomat pitävät asunnosta kiinni viimeiseen asti, koska muuta ei ole. Ruokaa ei osteta, huonekalut myydään ja kavereilta lainataan mitä voidaan, ettei asunto mene alta. Kun elämässä on yksi kiintopiste, mikä tuo turvallisuudentunnetta, siitä ei luovuta. Minimituloisen asuminen on tavallaan turvatumpaa kuin kalliisti asuvien työssäkäyvien: pitkäaikainen minimituloinen valitsee alunperinkin asunnon korvattavien vuokrakattojen mukaan, työläinen ehkä hiukan paremman palkkansa mukaan. Yt-neuvottelujen osuessa kohdalle ensimmäisen tilanne ei muutu, mutta toinen päätyy pahimmassa tapauksessa asuntojonoon ja tuttujen sohville. Vanhana sosiaalitoimen asiakkaana pätkätyöläisenkin on helpompi saada vuokraosuutensa.

Pidän tulevaisuutta epävarmana ja uhkaavana. Vaikka työllistyisin, valitsisin vaatimattoman asuntoni korvattavien rajojen mukaisesti, koska en halua joutua muuttamaan aina työllisyystilanteen ailahdellessa. Opiskelemaan siirtyminen olisi vaihtoehdoista pahin: alle paikallisten maksukattojen meneviä vuokra-asuntoja on lähes mahdoton löytää, koska monet vuokranantajat ymmärtävät saavansa aina asukkaan vaikka vessattomaan vaatekaappiin, kunhan vuokrasumma on korvattavan rajoissa.

Tämänhetkinen useamman hengen kesken jaettu asuinhuoneisto teettää henkeä kohti asuinkustannuksia noin 350e kuussa, mitä voi pitää alueeseen nähden varsin kohtuullisena. Opiskelijana, ilman opintolainan nostoa, elämiseen jäisi opintorahasta ja asumislisästä noin sata euroa kuussa, josta opiskelumatkakuluihin uppoaisi 50%. Se satanen on hiukan alle 30% työttömän kimppa-asujan käteenjäävistä.

Sain lainaksi kumisaappaat ja suuntaan erämaahan itärajalle. Palaan toivottavasti vuoden vahvero- ja mustikkavaraston kanssa. Naapuri ilmoitti hiukan yllättäen yhteisillallisella kannattavansa vahvasti perustuloa. Ilmoitti myös pitävänsä puolukoista, joten vakaana tavoitteena on tuoda tuliaisia.

Päivän kuriositeetteina Turun sosiaalitoimi kieltäytyy saamani sähköpostin mukaan luovuttamasta kunnallisia toimeentulotukiohjeita vedoten sisäiseen käyttötarkoitukseen. Asiakirjojen luovutuskielto tulisi yleensä perustella julkisuuslailla, ei "meistä on kivempi tehdä näin" -linjauksilla. Toivottavasti asiaa selvitellään vielä lisää. Päivän toisena piristyksenä kuulin Helsingin sosiaalijaoston saaneen yhdessä - siis yhdessä - kokouksessa käsiteltäväkseen 72 sosiaalitoimen päätöksiä koskenutta valitusta.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Pahoinvointia postiluukusta

Olen pyrkinyt päivittämään ruokajakopaikkojen listausta mahdollisimman tiiviisti sen mukaan, mitä tietoja on löytynyt. Olen jättänyt listasta pois sellaiset tiedot, joihin ei löydy kellonaikoja, osoitteita tai joiden viimeiset päivitetyt tiedot ovat vuoden tai useamman takaa. Jos paikkakunnan ruokapaikat ovat vähissä, olen satunnaisesti liittänyt listaan myös maksullisia ruokapalveluita, esim. kahden euron ruokailuja tai euron ruokakasseja.

Nyt listauksesta löytyy ruokajakopisteitä kuudeltatoista paikkakunnalta; Espoosta, Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Mikkelistä, Naantalista, Oulusta, Porista, Porvoosta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Tampereelta, Turusta, Vantaalta ja Yli-Kiimingistä. Toivon listaan lisää ajankohtaisia ja luotettavia tietoja, samoin kommentteja mahdollisesti listatuista vanhentuneista tai virheellisistä tiedoista. Kattavampi lista muualla netissä löytyy Leipäjono-foorumista.

Valitettavasti läheskään kaikilta noilta paikkakunnilta ei löydy ruokajonoa, vaan esimerkiksi Tampereella, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Yli-Kiimingissä on otettava yhteys seurakunnan diakoniatyöntekijään tai jaosta vastaavaan yhdistykseen, pahimmassa tapauksessa sovittava haastattelutapaaminen ja mahdollisesti vielä täytettävä kirjallinen lomake jolla materiaalista apua haetaan.

Vähävaraiset, asunnottomat, köyhät, päihdeongelmaiset ja syrjäytetyt/syrjäytyneet (pidän noita kahta eri asiana - aiheesta on kirjoitettu vastikään mm. Kotiopettajattaren romaanissa) ovat vahvasti eriarvoisessa asemassa eri puolilla maata. Korkeiden vuokrien kasvukeskusalueella vähävaraisten palveluita on tarjolla enemmän, mutta korkeampien työttömyysasteiden ja suppeampien julkisten palveluiden alueella ei ruoastakaan ole toivoa. Ehkä mustikka- ja sienimetsät ovat sitten niin paljon lähempänä...

Tänään on taas niitä päiviä, jolloin silkka olemassaolo itkettää. Toivo omasta ja läheisten tulevaisuudesta on pakkasen puolella, ja pelko itsetuhoisten puheiden toteutumisesta valvottaa öisin. Toivoa paremmasta ei kuulemma näy, hoitojärjestelmään sitoutuminen on pahentanut asiaa viemällä viimeisenkin vapauden, elämänilon ja mahdollisuuden normaaliin sosiaaliseen elämään ja jatkuvan absurdin mielivallan kohteeksi joutuminen tuo aikuisen ihmisen säännöllisesti sohvalle itkemään ja itse vain tuntee olevansa täydellisen kyvytön auttamaan.

Ihmisarvolla ei ole "hyvinvointi"palveluissa merkitystä, sen olen oppinut - samoin kuin sen, että jos joskus ajaudun samaan tilanteeseen kiskon ennemmin itseni jojoon kuin sitoudun pitkäaikaiseen ammattiapuun. Tavoitteena ei tunnu sittenkään olevan haittojen minimoiminen asiakkaan/potilaan/potilaan läheisten osalta tai pahoinvoivan avunhakijan elämänlaadun parantaminen, vaan ensisijaisesti ja ainoastaan yhteiskunnalle koituvien haittojen minimoiminen jopa kustannustehokkuudesta piittaamatta. Luottamus ihmisarvoisen kohtelun saamiseen todellisessa epätoivoisessa hädässä on pohjalukemissa, ja tulen riuhtomaan viimeiseen asti etten koskaan joutuisi turvautumaan ääritilanteissa yhteiskunnan apuun viimeisenä oljenkortena. Luotan omaan tukiverkostooni enemmän.

Pahoinvointi tuntuu hetkittäin konkreettisena kipuiluna hartioissa, rinnassa ja päässä. Se velloo kaduilla, virastoissa ja lehtien palstoilla. Sitä ei pääse pakoon sen tunkeutuessa työttömyytenä, pelkona, köyhyytenä, päihteinä ja mielenterveysongelmina kotiin, ystävien kuulumisiin ja perhe-elämään asti. Välillä pakenee pahoinvointia kotoa, ihan mihin tahansa, tahtoo unohtaa kaiken hetkeksi ja yrittää muistaa, miksi haluaa jatkuvasti vain potkia eteenpäin ja olla suistumatta itsetuhoiseen välinpitämättömyyteen. Kun koittaa keksiä simsalabim-ratkaisuja - uusi asunto, tuntikausien kävely yksin hiljaisessa yössä ajatellen, paikkakunnan vaihto, maasta muuttaminen, kanan teurastaminen tanssien ja loitsuja joiaten - palapelin palaset eivät vain suostu loksahtamaan paikoilleen. Paluu todellisuuteen odottaa aina edessä, ellei se kävele vastaan kulman takaa niin pahimmassa tapauksessa helisee pelottavasti kotiavaimena avainnipussa.

Piirtelin ranskalaisia viivoja yrittäessäni hahmottaa, mitkä asiat pitävät elämänrunkoa koossa. Listaan päätyi neljä pääkohtaa: minimitoimeentulo, koti (tai asunto, tai paikka mihin mennä), perusterveydentilaa ylläpitävä terveydenhoito ja lääkitys sekä mahdollisuus turvallisiin ja luottamuksellisiin ihmiskontakteihin. Olin ehtinyt huomaamattani oppia pitämään kaikkia noita itsestäänselvyytenä, mutta kun jokin listan kohdista rakoilee tai romahtaa, muutkin tuntuvat juoksuhiekalle rakennetuilta.

Asettaakseni asioita mittasuhteisiin ja hahmottaakseni omassa elämässä pieninä esimerkkeinä esiintyviä ilmiöitä laajemmassa mittakaavassa kävin läpi uutissivustoja, seurasin linkkejä ja pyrin keskittymään maailman menoon. En tiedä helpottiko se, mutta kyky suuttua joistakin ao. jutuista ainakin kertoo vielä kyvystä olla aktiivinen ja luovuttamatta taistelutta.

Rajaseutuliitto jakaa stipendejä vähävaraisille (Yle 12.08.09)

Harva vanhempi tarttuu hoitorahaan (Yle 12.08.09)

Nuorten mielenterveyspalveluissa on yhä kehittämisen varaa (HS 11.08.09)

Taantuman tuoma paha olo näkyy nousukaudella (HS 10.08.09)

Velkaneuvonnan asiakkailla jopa miljoonavelkoja (HS 10.08.09)

Tuhannet nuoret uhkaavat jäädä ilman jatko-opiskelupaikkaa (HS 09.08.09)

Tutkija muistuttaa työttömyyden ja köyhyyden yhteydestä (KU 06.08.09)

Tästä työntekijä 500 eurolla (Taloussanomat 05.08.09)

Tunteet kuumenevat Hyvän arjen ruokajonossa (Länsiväylä 02.08.09)

lauantai 8. elokuuta 2009

Päivän uutiskatsaus

Parin päivän jälkeen kävin taas läpi vakiomedioideni uutisotsikot ja masennuin entisestään. Yritän olla toiveikas ja ajatella, kuinka taantuma on vain väliaikainen vaihe, mutten voi olla ajattelematta että kyseessä on kuitenkin vain luonnollinen jatkumo kaikelle sille, mitä on ajettu läpi jo vuosikausia. Epäilevyys minussa nostaa päätään enkä voi olla ajattelematta, että firmoille "lama" on vain se helppo tekosyy lakkauttaa työpaikkoja siirtämällä ne halvempien palkkojen ja sosiaaliturvamaksujen maihin maksimoidakseen voittonsa.

Hyvinvointipalveluita on karsittu jo iät ja ajat. Nyt siihenkin on riittävän paljon hoettu peruste: globaali taantuma, rahapula, työttömyydestä seuraava vajaus verotuloissa ja niin poispäin.

Kaikki artikkelit eivät liity suoraan köyhyyteen tai ruokajonoihin, mutta yksityisyydensuojaan, kontrollimekanismeihin ja kuntien kykyyn hyvinvointipalveluiden tarjoamisessa kyllä.

Panostan taas kolumnityyppisempään blogaamiseen, kun seuraava uneton yö taas tulee. Toivottakaa silti yöunia; vaikka väsymys on luovaa se karsii väkisinkin sitä elämisen arvoista elämää... :)

Toimeentulotukea tarvitsee jo noin 32 400 helsinkiläistä kotia (HS 08.08.09)

Laman lapset (City 15/2009)

Talouskriisi kurjistaa vanhusten asumista (Yle 07.08.09)

Kirkkojen ruoka-apuun turvautuu yhä useampi (HS 07.08.09)

Ravintolanomistaja orjuutti pakistanilaista maanmiestään Vantaalla (HS 08.08.09)

Filatov: Kunnat tarvitsevat hallituksen tukea (Yle 07.08.09)

Päivitys: Mainostan vielä viikon takaista, mutta vasta nyt huomaamaani Toimeentulotuki-blogin postausta Pakkoasiakkaana - hölmöä hommaa. Aivan järkyttävää ja nöyryyttävää toimintaa sosiaalitoimelta.

tiistai 4. elokuuta 2009

Mitä me haluamme? Perustulon! Milloin sen haluamme? Nyt!

Perustulo vähentäisi työttömyyttä (HS 04.08.09)

Suosittelen lämpimästi. Olen harvassa asiassa kovin ehdoton, mutta kai jokaisella on oltava jokin kiihkoilun aihe?

Olen jo pidemmän aikaa meinannut kirjoittaa aiheesta, onneksi Ville Niinistöltä tuli sopivasti tuo perusasiat läpi käyvä pohjateksti. En ole erityisesti tutustunut eri perustulomalleihin, mutta Vihreiden perustulomalli kiehtoo, koska siinä on pohdittu talouden ja kustannusten kannalta realistisia toteutustapoja. Vuosien ajan tuntui, että perustulokeskustelu kuihtui aina alkuunsa jonkun kysyessä, kuka tämän kaiken maksaa.

Sitä suuremmalla syyllä perustuloa on syytä pitää pinnalla, kun SATA-komitean sosiaaliturvauudistus tuntuu kusevan minimituloisten osalta käsille. Työmarkkinajärjestöt eivät saa minulta anteeksi ihan heti.

Ilmaisesta rahasta puhuttaessa tulee väistämättä vastaan jonkun nerokkaan piruparan kommentit loisimisesta yhteiskunnan varoilla. Kuitenkin ilmaista rahaa saa jo nyt, mutta epätoimivan järjestelmän takia osa niistä, joille se rahatilanteen puolesta kuuluisi ja jotka siihen olisivat oikeutettuja, jää ilman. Tukien vastikkeina ovat satunnaisesti toimivat, mielivaltaiset tai muuten tarkoitusta vastaamattomat työvoimapoliittiset toimenpiteet. Tukityöllistettyjä ketjutetaan vakinaiseksi palkkaamisen sijaan, kaupungit lakkauttavat itse omia tukityöllistyskohteitaan ja kahdeksan euron päiväpalkkalaisia käytetään häikäilemättä hyväksi. Työttömät eivät ole potentiaalista työvoimaa, vaan ilmaistyövoimaa.

Vuokravajausta tai terveydenhoitokuluja toimeentulotuella paikkaavan työttömän/toimeentulotukiasiakkaan ei kannata tehdä silpputöitä, varsinkaan vajaakuntoisena. Käteenjäävästä palkasta 50% vähennetään työttömyyskorvauksesta ja 100% toimeentulotuesta. Palkkatodistuksen toimittaminen Kelaan voi helposti johtaa parin kuukauden katkoon tukien maksussa.

Perustulo ei takaisi ns. elämäntapapummeille leveää leipää, mutta yhtenäisenä minimitulona mahdollistaisi niin työttömien kuin vajaakuntoistenkin opiskelun, samoin kuin työn ja opiskelun yhteensovittamisen. Se tuskin poistaisi ruokajonoja, mutta varmasti vähentäisi jonkun verran avuntarvitsijoiden määrää (esim. opiskelijoita) ja ennen kaikkea nostaisi pienituloisten elämänlaatua. Pompottaminen, juoksuttaminen, nöyryyttäminen, epäselvyydet laskelmissa ja maksuissa, lainarahojen laskeminen tuloiksi ja pitkät käsittelyajat olisivat edes osittain historiaa.

Olen pessimistinen sen suhteen, että Suomessa päästäisiin vielä vuosikymmeneen toteuttamaan radikaaleja sosiaaliturvauudistuksia. Katson olevani optimisti ajatellessani, että se kuitenkin tapahtuu vielä minun elinaikanani vastustajien kritiikin kuivuessa kohta kohdalta kokoon vuosien myötä.